«

»

joulu 07

Kunnon panot koiralta

Vanhempani olivat lähteneet viikonlopuksi laivaristeilylle ja jättivät minut kotia hoitamaan Olin lämmittänyt saunan itselleni ja käytyäni saunassa katselin alastonta vartaloani peilistä. Katselin kuinka mustat häpykarvani muodostavat jo ihanan kolmion jalkoväliini. Ja rintani ovat kuin appelsiinit, samankokoiset ja yhtä pyöreät. Minua alkoi vähän haluttaa ja menin sängylleni selälleen. Hyväilin hellästi rintojani. Puristelin ja vatkasin hellästi niitä. Samalla lailla kuin niissä pornofilmeissä joita ollaan kavereiden kanssa katsottu. Pikkuhiljaa haluni kasvoi ja kasvoi. Lantiotani alkoi jo poltella ihan tosissaan ja nännini tulivat ihan kivikoviksi. Laitoin toisen käden jalkojeni väliin ja hyväilin sormella itseäni. Pilluni oli jo melko kosteana. Nostelin ja pyörittelin lantiotani sormeani vasten. Aivan kuin olisin nainut jotain. Lopulta en enää kestänyt vaan kutsuin Akun luokseni. Eläinseksi jossain määrin on minulle jo tuttua – olenhan muutaman kerran aikaisemminkin nuolettanut itseäni Akulle. Siitä sai aivan mielettömät orkut. Miljoona kertaa paremmat kuin pelkästään sormettamalla.

Laitoin lantioni sängyn laidalle ja tyynyn sen alle. Nostin jalkani koukkuun ja levitin ne mahdollisimman leveälle. Otin toisella jalalla tukea lipastosta ja toisen laitoin tuolin selkänojan päälle. Pilluni nousi sopivasti esille. Akun oli nyt helppo nuolla sitä. Kutsuin Akua ja ohjasin sen kuonon jalkojenväliin. Se alkoi varovasti lipoa kielellään pilluani. Voihkaisin lujaa kun sen karhea kieli kosketti klittaani. Levitin sormillani häpyhuuliani ja Akun kieli teki vitun hyvää lipoessaan klittaani ja aukkoani. Aku nuoli vuoron perään pilluani ja peräreikääni. Se sai minut aivan sekaisin kiimasta. Aloin puristella molemmilla käsillä rintojani ja pyörittelin pilluani Akun kuonoa vasten. Heilutin päätäni puolelta toiselle ja voihkin melko äänekkäästi. Olin aivan sekaisin kiimasta. Pilluni sykki halusta ja lantioni oli ihan kuin tulessa. En tajunnut, että Aku oli lopettanut pilluni nuolemisen. Yhtäkkiä tunsin kuinka se nousi minun päälle ja sen kulli hamusi minun pillua. Samassa se upposi voimalla syvälle tyrkyllä olevaan pilluuni. Uskomatonta – harrastin seksiä koiran kanssa! Parkaisin kovaa kun Aku rikkoi neitsyyteni. Aku aloitti heti aivan mielettömän panemisen. Se jyysti minua vitun kovalla tahdilla. Tunsin kuinka sen pallit hakkasivat pyllyäni. Minä voihkin ja inisin vitun kovalla äänellä. Se teki aivan taivaallisen hyvää. Pääni pyöri ihan vimmatusti ja raavin käsilläni lakanat aivan ryttyyn. Aku läähätti kovaa samalla kun se tikkasi minua aivan älyttömällä tahdilla. Sen paisuvainen oli paisunut tosi isoksi. Se painoi voimalla pilluni seiniä ja hieroi sitä tosi ihanasti. Pilluni puristeli Akun kullia niin lujaa kuin vain pystyi. Tunsin kuinka orkku lähestyi. Sain aivan vitun kovan ja ihanan orkun. Selkäni kaareutui kaarelle ja huusin suoraa huutoa orkun voimasta. En ollut aikaisemmin saanut sellaista orkkua. Heti perään Aku työnsi kullinsa syvälle pilluuni. Tunsin kuinka sen lämmin sperma täytti pilluni. Sitä tuli vitun kovalla paineella sisääni. Aku piti itseään minua vasten ja minä hieroin itseäni Akua vasten.

Aku yritti nousta pois päältäni. Mutta pilluni puristi edelleen lujaa sen paisuvaista ja se ei saanut kulliaan vedettyä sisältäni. Aku vinkui hiljaa ja yritti vetää kulliaan ulos. Olimme ehkä pari minuuttia siinä nalkissa ennen kuin Aku irtosi minusta. Pillustani alkoi valua heti kädelläni pillua ja sormeni tulivat heti tahmeiksi spermasta. Makasin siinä sängyllä ja minut valtasi tosi naitu olo. Olin saanut ensimmäisen kerran elämässäni munaa ja samalla vitun mahtavan orkun.

Yhtäkkiä kuulin Akun tassujen rapinan. Sen helakan punainen muna oli kokonaan ulkona kullintupesta ja vieläkin täydessä latingissa. Pyörähdin nopeasti kontalleni siihen sängyn eteen. Aku tuli taakseni ja nousi selkääni. Se kietoi etutassunsa vyötäröni ympärille ja hamusi kullillaan pilluani. Ohjasin kädelläni sen kullin pilluni huulille. Samassa Aku painoi sen voimalla suoraan pilluni pohjaan asti. Ja aloitti taas heti raivokkaan panemisen. Minulta pääsi taas voimakas parahdun Akun työntyessä sisääni. Minä hytkyin Akun panon voimasta ja sänky hakkasi voimalla seinää. Tulin heti himokkaaksi ja aloin taas tahtomattani voihkia ja inistä kiimasta. Aku jyysti minua taas aivan älyttömällä tahdilla. Se yritti kavuta kokonaan selkäni päälle. Lopulta se sai toisen takajalan pysymään lantioni päällä samalla kun se astui raivokkaasti minua. Sen pallit hakkasivat pilluni huulia jyystämisen tahdissa. Sängyn paukkeen lisäksi kuuli kova litinä ja lotina kun Akun muna vatkasi sen vanhoja spermoja minun pillussa. Yhtäkkiä Aku lopetti jyystämisen ja laski vinkaisten spermansa sisääni. Minä heilutin pyllyäni Akua vasten ja sain heti perään paljon edellistä pienemmän orkun. Nyt Akun muna suorastaan lumpsahti ulos pillustani. Samalla sieltä valui taas vitusti spermaa pitkin pilluani ja siitä reisiäni pitkin aina polviin asti.

Sinä viikonloppuna ja sen jälkeenkin olemme hoidelleet toisiamme useaan kertaan. Kunnes olen alkanut seurustelemaan poikien kanssa. Mutta minulla on vieläkin vähän ikävä Akun panoa. Koska niin raivokasta jyystämistä ei keltään muulta saa ;))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>