«

»

kesä 22

Isä ja tytär saunassa

Tuona kesänä olin täyttänyt 22 vuotta, kun ajelimme poikaystäväni Markun kanssa kohti isäni mökkiä. Minua tuleva ilta hermostutti jo valmiiksi, koska isäni ei ollut koskaan tullut oikein toimeen Markun kanssa ja heidän välilleen usein syntyi enemmän tai vähemmän sanaharkkaa, etenkin jos molemmat olivat hieman maistelleet. Tunnelma oli kireä muutenkin, koska muutaman vuoden kestänyt suhde Markun kanssa oli jo alkanut osoittaa hiipumisen merkkejä, enkä ollut saanut edes seksiä Markulta useampaan kuukauteen. Itse asiassa itseäni ei kiinnostanut enää juurikaan koko suhde ja haaveilin päivät pääksytysten puuhailusta vanhempien miesten kanssa. En tiedä miksi, mutta vanhempia miehiä ajattelin aina päivittäisten sormileikkieni aikana.

Saavuimme iltapäivästä mökille ja kannettuamme kassimme sisälle tupaan liityimme terassille isäni seuraan, joka oli jo valmiiksi pienessä hiprakassa. Isäni oli viisissäkymmenissä, ikäisekseen ihan komea, johtajatyyppiä oleva perisuomalainen mies. Elintaso näkyi vatsan seutuvilla, hiukset olivat iän myötä alkaneet lähteä, mutta rinnassa ja vatsan alueella karvaa näytti riittävän. Isäni vietti paljon aikaa mökillä kutsuen sinne aina sukulaisia ja tuttavia kyläilemään. Ilmeisesti oli jonkin verran yksinäinenkin, koska äitini oli kuollut tapaturmaisesti jo ollessani pikkutyttö. Tästä syystä isäni ja minun välit olivat enemmän kuin läheiset ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa olevani se isäntyttö.

Montaa olutta emme olleet vielä kerinneet ottaa, kun miesten välille jo syntyi ilmiriita politiikasta. Olin sanonut Markulle usein, ettei hänen kannattaisi alkaa riidellä asiasta isäni kanssa, koska tämä tiesi kyseisestä aiheesta hyvin paljon ja kiistelykumppani jäi lähes poikkeuksetta aina toiseksi. Niin myös oli käymässä tänä iltana. Itse puolustin isääni, koska Markun käytös oli alkanut jossain vaiheessa ällöttää minua. Aikansa nahisteltuaan Markku hyppäsi pystyyn ja sanoi lähtevänsä moisten kapitalistien seurasta takaisin kotiinsa kaupunkiin. Itse tokaisin suutuksissani, että ”Siitä vaan, jos ei seura kelpaa ja toivottavasti poliisit sinut matkalla pysäyttää!” Markku oli usein uhkaillut lähtemisellään ja niin uskoin käyvän tälläkin kerralla, enkä kiinnittänyt hänen poistumiseensa sen enempää huomiota.

Ilta kului ja jossain vaiheessa huolestuin jo Markusta, kun häntä ei takaisin kuulunutkaan. Isäni kävi katsomassa metsänlaidassa, oliko Markku kenties mököttämässä autolla. Palattuaan hän kuitenkin kertoi, ettei ollut nähnyt sen enempää Markkua kuin autoakaan. Päättelimme Markun tosiaankin lähteneen juovuspäissään ajelemaan kaupunkiin. Olin vihainen. Olin vihainen ja huolissani, koska pelkäsin, että matkalla sattuisi jotain, mutta tuona aikana, jolloin kännyköitä ei vielä ollut, oli täysi mahdottomuus tavoittaa mökiltämme ketään. Tavallaan olin myös huojentunut, koska nyt ei tarvitsisi kuunnella kahden aikuisen miehen tappelua koko iltaa.

Jatkoimme isäni kanssa oluen siemailua ja tuntien kuluessa myös huoleni Markusta jäi taka-alalle. Tosin myöntää täytyy, että tirautin siinä muutaman kyyneleenkin, mutta isäni lohdutti minua tuumaamalla ”Hyvä, että siitä kiukuttelijasta päästiin. Kyllä Sulle, tyttö, löytyy miehiä, paljon parempiakin miehiä kuin tuo Markku! Mitäs me näistä maallisista”. Isäni tarjosi minulle vielä lohdutukseksi kirkasta pulloaan, josta parit terävät otinkin, ja täytyy myöntää, että tunsin isäni luona oloni hyvin varmaksi ja turvalliseksi.

”Eiköhän, Sirpa, kohta lähdetä saunaan! Tuolla löylyissä on unohtuneet suuremmatkin murheet kuin kiukuttelevat poikaystävät”, isäni sanoi. Säpsähdin ajatusta, koska en ollut saunonut isäni kanssa viimeksi kuin teini-ikäisenä enkä ollut isälleni näyttänyt alastonta vartaloani vuosiin. Isäni tosin olin nähnyt usein ”Aatamin” asussa, koska hänellä oli tapana kävellä kotona ilkosen alasti saunan tai suihkun jälkeen.

Isäni huomasi hämmentyneen ilmeeni ja tokaisi rauhoitellen: ”Ei kai se maailmassa kovinkaan erikoista ole, jos isä ja tytär yhdessä saunovat?”

”Juu, eihän siinä mitään”, sopertelin ja hämmentyneenä lähdin kohti puuvessaa, koska illan aikana naukkaillut oluet painoivat jo rakkoani melkoisesti. Suljin oven ja laskin farkuista leikellyt shortsini nilkkoihin. Naurahdin ajatusta äskeisestä pelästymisestäni ja tolkutin itselleni, että ”eipä yhdessä saunomisessa tosiaankaan mitään hävettävää tai omituista ollut!”

Vessaan kuulin, kuinka isäni kantoi rannasta vettä saunalle ja rauhoitin mieleni. Annoin ajatuksen juosta päivän tapahtumissa ja rentoutuneena tunsin, kuinka pissa suihkusi paineella pimpastani. En tiedä mistä johtuu, mutta usein sormeilen vakoani pissalla ollessani, niin myös nyt. Suljin silmäni ja hieroin hellästi klitoristani välillä tunnustellen sormella myös lämmintä, suihkuavaa pissaani, lopuksi sivellen sitä häpyhuulilleni. Juomat olivat tehneet tehtävänsä ja tunsin, kuinka pieni sormileikki sai vakoni kostumaan pohjia myöten. En tiedä, kauanko siinä istuin, mutta kiihottava hetki päättyi isäni ääneen.

”No sinne vessaanko jäit asumaan? Minä menen jo edeltä löylyihin, niin tule sinne sitten perässä!”

Häkellyin täysin ja posket punaisina huikkasin, että ”Joo! Mä tuun ihan kohta!” Kuivasin pimppani ja vedin shortsit jalkaan. Hoippuessani takaisin terassille jännitys iski uudestaan, vaikka olin kuinka tolkuttanut itselleni saunomisen isäni kanssa olevan täysin normaalia. Otin terassin pöydältä isäni pullosta pitkän huikan ja vielä toisenkin, ihan vain rohkaisuksi. Avasin itselleni pullon olutta ja pyyhe kainalossa lähdin kävelemään saunalle.

Saunan eteisessä oli pimeää. Jätin oven auki, jotta ilta-aurinko valaisisi pimeän tilan. Pukuhuoneessa oli vanha puinen sohva, jonka päälle isäni oli heittänyt vaatteensa mytyksi. Kuulin, kuinka isäni heitti löylyhuoneessa vettä kiukaalle ja aloin riisuuntua. Jälleen tunsin oloni turvalliseksi ja heitin shortsini sohvalla lojuneen vaatemytyn viereen. Seuraavaksi riisuin trikoopaitani ja viimeiseksi omaan myttyyni lensi rintaliivit. Vilkaisin vaistomaisesti itseäni ilta-auringon valossa kuin tarkistaakseni, että vartaloni olisi kaikin puolin kunnossa. Tämä oli hullua, koska saunassahan oli vain isäni.

Vartaloni oli hoikka. Rinnat vielä niin pystyt, juuri ja juuri C-kuppiset. Todellisuudessa B-kupin rintsikat olisivat olleet varsin hyvät, mutta tuntui jotenkin hienommalta, kun täytin kohtalaisen hyvin myös seuraavan kuppikoon. Nännipihat olivat suuret ja kiihottumattomassa tilassa nipukoita oli lähes mahdotonta havaita. Kotona itseäni peilistä katsellessa rinnoistani tuli mieleen puoliksi puhalletut ilmapallot. Jotkut kutsuvat sellaisia ketunneniksi ja hieman siltähän ne näyttävätkin suippoina ylöspäin sojottaen. Niiden alta alkoi litteä vatsa, joka päättyi tummakarvaiseen kolmioon jalkojeni välissä. Karvoitustani en tuolloin mitenkään trimmaillut, eikä se trimmaamista tarvinnutkaan: usein ihastelin kolmioni symmetrisyyttä, siisteyttä ja reilusti ulospäin pullottavaa häpykumpua, jonka huipun takaa alkoi vaaleanpunainen vako. Vako, josta sain päivittäin suunnatonta nautintoa itselleni. Kämmenellä sipaisin karvoitukseni pöyhkeämmäksi ja olutpullo kädessä astelin saunan löylyihin.

Myös saunassa oli pimeää, kun kiipesin lauteille istumaan. Ilta-auringon valosta tullessani sokaistuin pimeydestä niin, että tuskin näin isääni istumassa lauteen nurkassa. Oloni tuntui jälleen kerran hyvin vaivautuneelta, mutta muutama huikka pullosta teki tehtävänsä.

”Juu ei tuollaisen miehen kanssa vakavampaa kannata suunnitella! Suuttuukin pienestä keskustelusta”, isäni aloitti… Hymähdin kiukkuisena Markulle ja otin toisen suullisen pullostani peitelläkseni vaivautumistani. Oloani ei helpottanut yhtään saunan ikkunasta sisään kajastanut valo, joka valaisi vartaloni kuin tarjottimella isäni silmien eteen!

Keskustelu jatkui ja pikkuhiljaa siinä istuessamme tunsin jälleen oloni hyvinkin mukavaksi ja turvalliseksi enkä lopulta edes ajatellut kyseisiä löylyjä millään tavoin kauhistuttavina. Isäni läsnäolo oli verrattavissa kuin olisi istunut jonkun tyttökaverin kanssa saunassa ja lopulta keskustelimmekin elämästäni hyvin avoimeen sävyyn. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä ja joskus jutut menivät jo sille tasolle, etten niistä olisi ainakaan isäni kanssa pystynyt selvinpäin punastelematta puhumaan! Kaikki keskustelu tuntui nyt vain aivan normaalilta, kiitos muutaman terävän huikan ennen saunaan tuloa! Tosin huomasin kyllä hämärään jo tottuneilla silmilläni, että isäni katse viipyi luvattoman kauan rinnoillani sekä myös tummassa karvakolmiossani, mutta se ei minua häirinnyt, koska arvelin sen vain johtuvan reilusta määrästä alkoholia.

”Nyt mä taidan kyllä peseytyä”, huikkasin isälleni ja jatkoin: ”En taida uskaltautua uimaan, kun tuo järvikin on jostain syystä niin kylmän tuntuinen.” Samalla laskeuduin lauteilta lattiatasolle.

”Juu en minäkään sinne taida mennä. Eihän se kai niin terveellistäkään ole näin saunan ja ryypiskelyn kanssa, ainakaan näin vanhalle miehelle. Pese sinä vain ensin itsesi, niin minä istun vielä täällä lämpimässä”, isäni sanoi.

Sekoittelin itselleni sopivan lämmintä pesuvettä, kun isäni siirsi puheen taas Markkuun: ”Juu, ei sun, tyttö, sitä Markkua murehtia kannata. Tuollaisella vartalolla sinä saat miehen kuin miehen pään sekoitettua! Äitiisi olet tullut: samanlaiset muodot ja kaikki! Kyllä sinä kuule vanhemmallekin kelpaisit.” Isäni sanat kouraisivat alavatsastani ja alkoholin sekoittama pää antoi sähköiskun klitorikselleni. Pyöräytin vaistomaisesti peppuani ja tunsin, kuinka pimppani kostui kuin taikaiskusta: totta oli kyllä se, että nuo sanat nostivat Markun telomaa itsetuntoani pilviin! Tosin sanojana oli oma isäni, mutta hänen rauhallinen ja vartaloani kehuva puheensa jotenkin sai minut tuntemaan itseni jälleen naiseksi.

Minua pyörrytti. Outo ilmapiiri isäni kanssa, kahden kuumassa saunassa, yhdistettynä nauttimaani alkoholimäärään sai maailman pyörimään silmissäni.

”Voisinko mä avata ton oven, kun täällä on niin hirveen kuuma pestä?”, kysäisin ääneen avaten kuitenkin samalla oven odottamatta lauteilta myöntävää vastausta.

”Minun tyttö tekee juuri niin kuin itse haluaa”, kuului isäni ääni.

Eteisestä tulvi räikeä ilta-auringon valo, joka takasi isälleni täyden näkyvyyden peseytymiseeni. Tiesin isäni katselevan vartaloani, mutta ajattelin: ”Paskat siitä! Jos tykkää mua katsella, niin katselkoon!” Eikä tilanne minustakaan vaikuttanut vastenmieliseltä, päinvastoin!

”On kyllä niin äitinsä peppu kuin olla voi! Ja niin naiselliset rinnat ja kaikki! Eihän sua voi enää iskän pikkutytöksi kutsuakaan!”, isäni sanoi.

”No äläs nyt, isukki, liikoja! Tässä kun nyt kerran ollaan, niin pesepäs nyt tyttösi selkä, niin pääset sitten itsekin peseytymään. Ei tarvi koko iltaa siellä kuumassa sinunkaan istua.” Sanat tulivat itsestään suustani ja käännähdin ympäri ojentaen saippuoitua harjaa isääni kohden. Vahva käsi tarttui harjaan ja pikaisella vilauksella näin isäni kalun roikkuvan koko mitassaan vasten saunan laudetta. Se ei seissyt, mutta huomasin sen olevan pidempi ja paksumpi kuin normaalisti kotona ”viuhahdellessaan”.

Pyörähdin ympäri ja kuulin isäni astuvan puisia askelmia lattialle. Sivusilmällä vilkaistessa näin paksun kalun puolikovana seisovan silhuetin saunan pimennossa. Isäni aloitti varmoin ottein niskastani.

”Pakkohan se nyt tyttären selkä on pestä! Ja eipä sitä tässä iässä enää tuollaista naista pesemään pääsekään”, isäni vihjasi harjan hieroessa selkääni.

”Noh, kyllähän sinullakin vientiä vielä löytyy”, lirkuttelin takaisin pyöräyttäen peppuani ihan vain kiusoitellakseni innostuneen kuuloista isääni.

Harja pyöritteli pitkin selkääni ja vähän väliä tunsin isäni terskan koskettavan saippuaveden liukastamaa pakaraani. Kosketus oli kuin sähköisku, joka sai isäni vetäytymään aina hieman taaemmaksi. Nuo kosketukset tuntuivat syvällä sisälläni ja työnsin hieman pyllyäni taaksepäin, jotta nuo ihanat kosketukset olisivat tuntuneet ehkä useamminkin ihollani. Harja kiersi kainaloihini ja tunsin, kuinka isäni kädet olisivat halunneet koskea rintojani. Nännit olivat nousseet pystyyn sojottaen ylöspäin kovettuneina.

Harja vaelsi yhä alemmas selkääni ja kuukausia kestänyt seksitön ajanjakso oli tehnyt tehtävänsä: tilanne oli outo, mutta tunsin, kuinka kiimaisena valuin isäni edessä hänen minua pestessään. Työnsin pyllyäni vielä enemmän taaksepäin ja isäni olikin huomattavasti lähempänä minua. Pehmeän jämäkkä terska luiskahti saippuaisten pakaroitteni väliin kuin itsestään!

”No mutta iskä! Mitäs sä nyt noin”, kikatin vaistomaisesti kiusoitellen, vaikka tuon ihanan tunteen olin halunnut tuntea jo jonkin aikaa!

”Ei kai sua haittaa, jos mä oon tässä vähän aikaa… Ei varmaan ole eka kerta, kun miehelle käy näin sun kanssa”, isäni huohotti, hengityksessään jo raskautta.

”No ei ole eka kerta tosiaankaan, mutta eihän nyt iskä voi noin tytärtään”, sopersin, mutta samalla työnsin vain pyllyäni enemmän isäni tyrkylle. Tunsin, kuinka suuri terska halkoi häpyhuuleni liukuen vaivatta niiden väliin samalla koskettaen turvonnutta klitoristani. Vilkaisin jalkojeni väliin ja näin turvonneen, tummanpunaisen terskan häpykummun alapuolella karvoitukseni verhoamana, hämärän saunan valaistuksessa kiimastani kiillellen. Se tuntui hyvältä. Se tuntui niin syntisen hyvältä, että painoin oikealla kädelläni terskaa tiukemmin vasten klitoristani. Tunsin, kuinka isäni teki muutamia työntöliikkeitä vasten märkänä valuvaa vakoani ja jokainen sisäänpäintyöntö sai terskan osumaan klittaani aiheuttaen tukahdetun nautinnon voihkaisun suustani…

Korjasin asentoani. Laskeuduin makaamaan suuren vesiastian päälle vatsalleni samalla levittäen jalkojani säilyttääkseni tasapainon. Isäni työnteli rauhallisin vedoin kyrpänsä vartta vasten levällään ammottavia häpyhuuliani. Oikea käteni painoi paksua kullia vasten vakoani ja lopulta vetäydyin hieman eteenpäin samalla painaen isäni paksuna sykkivän terskan häpyhuulien väliin. Tunsin, kuinka suuri kalu painui liukkaan pimppani pohjaan saakka. Mieleni olisi tehnyt huutaa nautinnosta, mutta suustani pääsi vain nautinnon täyttämä voihkaisu.

Jähmetyimme hetkeksi kiinni toisiimme. Tunsin isäni vatsan pakaroitteni päällä ja paksun kullin syvällä sisälläni. Se nytkähteli kuin hän olisi juuri saanut ja hoin vain ääneen: ”Älä sitten tuu mun sisään… Älä tuu mun sisään…” Pelkoni oli turha ja isäni alkoi varmoin ottein nussia minua, omaa tytärtään! Kiimainen litinä täytti saunan, kun myötäilin isäni työntöjä pyöritellen samalla pientä pyllyäni kullin ympärillä niin hyvin kuin vain osasin. Puristelin pilluni lihaksilla paksua kalua sisälläni ja tunne, joka tuossa hetkessä tuli, tuntui saavan minut aivan hulluksi nautinnosta. Isäni kädet puristelivat rintojani ja sormet venyttivät koviksi kasvaneita nännejäni…

”Sirpa! Sä tunnut liian hyvältä”, kuuluivat sanat isäni suusta ja samassa sain ensimmäisen orgasmini isäni kanssa! Sitä en pystynyt välttämään tai pitkittämään, se vain tuli samalla sumentaen silmäni! Pelkäsin kaatuvani vasten kuumaa kiuasta ja sain sanottua isälleni: ”Mennäänkö pukuhuoneeseen… Jooko?”

Paksu kulli muljahti orgasmin kouristelemasta pimpastani ulos ja hapuilin itseni pukuhuoneeseen. Sydämenlyönnit jyskyttivät päässäni samassa tahdissa orgasmin jälkimainingeissa kouristelevan pilluni kanssa. Heitin vaatemyttymme lattialle ja kävin selälleni makaamaan vanhalle sohvalle levittäen jalkani valmiiksi isälleni. Katsoin, kun hän astui ovesta pukuhuoneeseen ja tuolloin näin kunnolla hänen kyrpänsä, ensi kertaa, juhlakunnossa! Se ei ollut pitkä, varmaankin jotain 15 cm, mutta se oli paksu! Se oli todellakin PAKSU! Suuret, raskaat kivekset roikkuivat pyöreän mutta kiinteän vatsan alapuolella. Musta karvoitus peitti vatsaa kuin reisiäkin tuon jumalaisen kullin seistessä kaiken sen keskellä. Tummanpunainen ja lähes jo violetti terska osoittaessa ylväästi ylöspäin.

Isäni tuli jalkojeni väliin ohjaten tuon taivaallisen kullinsa sormillaan pilluni huulille. Tunsin, kuinka valtava terska upposi hunajaa valuvaan pilluuni leikiten, kerralla, jälleen pohjaan saakka! Hieroin sormillani klitoristani, joka oli turvonnut ja tuntui lähes pikkupojan pippeliltä sormieni välissä! Isäni aloitti tyttärensä siittämisen vahvoilla vedoilla ja tunsin, kuinka ihanan pullea terska hyväili painalluksillaan emätintäni työntö työnnön jälkeen. Sormeni hieroivat klitoristani ja tunne oli jotain… Jotain, mitä en pysty edes kertomaan! Tunsin saavani uudelleen, mutta samassa isäni veti kalunsa ulos ja suihkautti valtavan suihkun lämmintä spermaa häpykumpuni karvoitukselle, vatsalleni, rinnoilleni… Suihku oli niin valtava, että osa spermoista roiskahti myös kasvoilleni ja hiuksilleni!

Jatkoin pilluni hieromista ja tartuin isäni kulliin toisella kädellä. Hänen jalat vapisivat orgasmista. Vedin häntä kullista seisomaan viereeni ja kiitokseksi nautinnostani ohjasin hänet suuhuni. Pukuhuoneessa litisi kiimainen vittuni sormien hieroessa klittaa ja häpyä. Samalla imaisin isäni suuhuni tuntien jotain, mitä en ole koskaan aiemmin tuntenut! Suuresta terskasta valui pitkinä noroina kirpeää spermaa suuhuni. Muutaman runkkausliikkeen jälkeen tunsin nielussani kaksi pienempää ihanaa suihkua… Koskaan en kenelläkään ole tavannut tähän päivään mennessä yhtä valtaisaa ja pitkään kestävää siemensyöksyä kuin isälläni! Tämä olikin sitten jo minulle liikaa ja tunsin, kuinka valtava orgasmi lamaannutti ruumiini ja vartalo nytkähdellen päästin isäni huulieni puristuksesta… Vilkaistessani isäni terskaa näin, kuinka se valui harmaanvalkoista spermaa vieläkin.

Isäni lysähti sohvan vieressä olevaan korituoliin hengittäen kiivaasti. Se oli ainoa, minkä tajusin, koska itse leijuin kilometrien korkeudessa pilvissä! Oloni oli niin raukea! Niin raukea ja taivaallinen, etten tuntenut häpeää. Sormeni silitteli karvoituksen peittämää häpykumpua ja kuulin, kuinka jännityksestään lauenneesta pimpastani alkoi valua pissaa suihkuavalla paineella, turvonneiden häpyhuulien välistä, vaatehuoneen lattialle.

Hetken huilittuamme peseydyimme saunassa puhumatta sanaakaan. Jatkoimme iltaa alkoholia nauttien sanoen lauseen silloin, toisen tällöin. Yöksi menin isäni viereen nukkumaan ja tarinaa voisi jatkaa seuraavasta aamusta. Tuo aamu oli kuitenkin pitkiin aikoihin viimeinen kerta, kun mitään yhdessä teimme. Sen jälkeen emme puhuneet illastamme sanallakaan, vaikka isäni tuottama nautinto olikin minulle ainutlaatuinen!

Nyt aikaa on kulunut kaksikymmentä vuotta ja minulla on jo täysi-ikäinen poika. Olen yh-äiti eli seksielämäni ei ole muutamia juttuja lukuun ottamatta kovinkaan kummoista. Tosin olemme löytäneet isäni kanssa tuon nuoruuteni nautinnon yön uudelleen ja nykyään autan häntä usein päivän askareissa hänen auttaessaan sen jälkeen tyttöään löytämään sen nautinnon, johon hän aikanaan minut johdatteli, mutta kuten sanottua, se on jo aivan toinen tarina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>